Elmo ja Hanna suomen maajoukkueseen

6.3.2013


Keravan Uimareilla 2 maajoukkuepaikkaa !

Keravan Uimarit ry:n SM NSM ryhmän uimari Elmo Kiuru (s. 97) on valittu Ikäkausimaajoukkueeseen kevätkauden ajaksi. Keravanuimareista Ikäkausimaajoukkueessa jatkaa ryhmäkaveri Hanna Kareinen (s. 00), joka valittiin joukkueeseen jo syksyllä.

Keravan Uimarit onnittelee ja toivottaa molemmille nuorille tsemppiä kevään haasteisiin, joihin kuuluu huhtikuussa 6.-7.4. Multination-kisat Puolassa ja sen jälkeen maajoukkueleiri 8.-12.4. Kesän kansainvälisiin kisoihin uimarit valitaan myöhemmin. Nuorten kesään kuuluvat myös ikäkausimestaruuskilpailut ja Nuorten mestaruuskilpailut 50 metrin radalla.

Kiuru ja Kareinen harjoittelevat Keravan Uimareiden tasoryhmässä, jota on kokeiltu nyt kahden vuoden ajan ja tulokset ovat hyvät. Hankkeesta on syntynyt seuran SM NSM ryhmä, jossa harjoittelee yhteensä 26 uimaria. Ryhmän uimarit uivat neljässä tasoryhmässä, jotka harjoittelevat yhdessä ja erikseen siten, että viikon mittaan kaikki tapaavat toisensa. Yhteisöllisten tapahtumien avulla pidetään yllä ryhmä- ja seurahenkeä.